Yhtä lailla harvinaista lienee, ettei matkan varrella vastaan sattunut mitään teknisiä murheita edes ennen virallista julkaisua.
Lopputuloksena on huikean onnistunut peli, joka on ainakin itselleni suurena Hämis-fanina toistaiseksi vuoden paras ja nautinnollisin.
Marvel's Spider-Man 2.
Jatko-osaa ei voi enää paljon paremmin tehdä.
Sen tarina ei ehkä ole aivan RDR2:n tasoa, mutta se on heittämällä imuisampi ja laadukkaampi kuin suurimmassa osassa nykyaikaisissa peleissä.
Vaikka joka peli ei välttämättä nykypelaajia kutkuttelekaan juuri oikealla tavalla, niin tuotosten ympärille rakennetut puitteet ovat niin hulppeat konseptitaiteineen, uusine toimintoineen sekä nettipeleineen, että ei tässä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin antaa kokonaisuudelle viisi tähteä viidestä.
Mukana on peliklassikoita, pienempiä tapauksia ja jokunen huti, mutta käännöstyöhön ja ekstraherkkuihin nähty vaiva tekee kokonaisuudesta pakkohankinnan Konamin Turtlesien perään haikaileville.
Se ei ole yhtä hyvä peli, ja haluan vain todeta, että ninjakilpikonnat ovat omalta osaltani muuttaneet genreä omalta osaltani.
Itse luulin, että Ryanin etsiminen olisi vain pieni osa peliä – kunnes selvisi, että se on yksi tarinan kantavista voimista.
Myös rönsyjen karsiminen ja ohjausjärjestelmän hiominen olisi auttanut peliä kohoamaan viimeistelyssä seuraavalle tasolle.
Mitä pidemmällä peliä pelaa, sitä yksitoikkoisemmaksi se kuitenkin käy, koska eteneminen tuntuu samanlaiselta tunnista toiseen, eikä juoni jaksa kiinnostaa pätkääkään.
Vaikka taistelujärjestelmä jättää vähän arvailun varaan, on vihollisten viipalointi silti erittäin hauskaa puuhaa.
Jos Kurosawa-meininki iskee, voi viisituntista seikkailua suositella, mutta muiden kannattaa katsastaa teos pienellä varauksella ja mahdollisesti napata arvosanasta yksi tähti pois.
Pituutta pelillä on noin viisi tuntia, ja hyvä niin.
Yhteen läpipeluuseen menee reilusti alle 10 tuntia.
Hauskaa ja rentoa snoukkausta lumilautailijoilta lumilautailijoille.
Mutta tarvitseeko soppaan enää sotkea epäselviä valikkorakenteita, samaa ärsyttävää huutoa jankkaavia ääniefektejä tai epäreiluja pomotaistoja? Kyllä minusta meillä iäkkäämmillä pelaajilla into on piukassa vähemmästäkin.
Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge on etenkin vanhalle Turtles-diggarille kaiken hehkutuksensa arvoinen myös Switch-versiona.
Erinomainen ja rakkaudella tehty kunnianosoitus 30 vuoden takaiselle Turtlesille.
Toivottavasti peli saisi myös jatkoa vaikkapa DLC:n muodossa, sillä hahmoja Turtles-universumissa kyllä riittää.
Varsinaiset tehtävät eivät missään tapauksessa ole parhaasta päästä, ja niiden läpäisyn jälkeen jäljelle jää lähinnä omaksi huviksi temppuilu.
Nostalgiaan vedotaan tänä päivänä joka suunnalta, mutta vain ani harva menneillä ajoilla ratsastava peli, elokuva tai sarja onnistuu oikeasti synnyttämään saman tunteen kuin esikuvansa joskus kauan, kauan sitten.
Palaan mielelläni Wandererin mielenkiintoisiin VR-maisemiin.
Wanderer: Frankenstein's Creature on kiinnostavan maalauksellinen muotokuva itsensä löytämisestä.
Olitpa sitten Drinkbox Studiosin fani, tai et tunne heidän julkaisujaan ennestään, suosittelen antamaan Nobody Saves The Worldille mahdollisuuden.
